Kategoria: Uncategorized

  • Kirjoittaminen on terapiaa

    Kirjoitan joskus itselleni tällaisia sparraustekstejä/motivaatiopuheita ylläpitääkseni elämänhalua ja vähentääkseni ahdistusta, jota minulla joskus esiintyy. Uskon, että kirjoittamalla asiat menevät kaaliin paremmin kuin vain lukemalla tai mielessään ajattelemalla. Tänään, kun ei ollut mitään tekemistä, päätin kirjoittaa itselleni läjän positiivisuutta vahvistavia tekstinpätkiä ja nyt keksin jakaa lopputuloksen tässä blogissa. Asiathan tulevat todemmiksi, kun ne jakaa, vai mitä?…

  • Musiikintäyteinen perjantai-ilta

    Kävin perjantaina Vaasan kirkossa Majataloillassa. Majataloilta on Riihimäeltä lähtenyt konsepti, jonka tarkoitus on olla sellainen vuorovaikutteinen, lämminhenkinen musiikin, Sanan ja rukouksen ilta. Majataloilloissa lauletaan paljon Pekka Simojoen kappaleita tai hän esiintyy siellä itse, kuten nyt Et Cetera -kuoron kanssa. Tykkään kovasti tämän tyyppisestä musiikista. Ehkä vuorovaikutteinen puoli kaikkine pikku tehtävineen (esim. hiero vierustoverin hartioita) ei…

  • Kyllä maailmaan vielä yksi blogi mahtuu

    Päätin perustaa blogin. Asia on ollut jo pitkään mielessä. Olen ihaillut muiden blogeja ja miettinyt sopivaa teemaa. Kun sanoin sisarelleni, että aion perutaa blogin, niin hän totesi, että bloggaaminen on niiin 2010-luvun juttu. Mutta eipä se haittaa! Alan ikäni puolesta olla jo muutenkin dinosaurusosastoa kohta, joten ei välitetä moisesta. En ole sopeutunut TikTok-kulttuuriin, vaan minulle…

Is this your new site? Log in to activate admin features and dismiss this message
Kirjaudu sisään